Revision [187]

This is an old revision of Maailmanpolitiikka made by Heikki on 2016-01-26 13:43:25.

 

lähinnä Eirialille


Dumnonia



Dumnonia on jaettu neljään hallinnolliseen osaan, jota kutakin johtaa Utherin alaisuudessa ollut päällikkö: Arthur, Custennin, Natanleod ja Havgan. Dumnonialaisen perinteen mukaan neljän päällikön pitää yksimielisesti päättää kuninkaasta, ilman yksimielisyyttä valtakunta säilyy kuninkaamattomana ja sitä johtaa sotaneuvosto. Koska sotaneuvosto kokoontuu välittömän ulkoisen uhan edessä valtakunta on tällä hetkellä käytännössä neljä pienoiskuningaskunnan liitto eikä yhtenäinen heimo.

Custennin
Utherin nuorempi veli, tunnetaan katkerana ja veljensä varjossa kasvaneena. Hallitsee Gwentin puoleista raja-aluetta ja on muodostanut diplomaatti suhteita Meurigiin (gwentin kuninkaaseen) Custennin on kääntynyt kristityksi.


Natanleod
Pitää hallussaan itä Dumnoniaa joka on puskurina Saksi alueita vastaan. Tyly, ovela, varovainen päällikkö. Oli nuorena soturina vannonut valan Vortigernille ja palveli vanhaa kuningasta hyvin, kunnes kävi ilmeiseksi että Saksit kävisivät hänen turmiokseen. Siirtyi Utherin palvelukseen.


Havgan
Pitää hallussaan Dumnonian länsi osia ja Kernowin vastaista rajaa. Havgan on karhumainen, yksisilmäinen ja yksikorvainen soturi. Hän menetti silmänsä Kernowlaiseen keihääseen ja korvansa Sakien väkipuukolle. Hän sanoo näkevänsä ja kuulevansa tämän johdosta nyt paremmin.

Arthur
Pitää nykyään hallussaan keskeistä Dumnoniaa, joka aikaisemmin oli Utherin aluetta.

Brigantia



Elliw-ap-Mellwer Kuningatar
Nykyinen hallitsija on kuningatar , joka on hallinnut vuodesta 480.
Kuningatar on syntynyt 450 ja hänen sukulinjansa yltää aina Goewyniin saakka, joka oli yksi alkuperäisistä yhdeksästätoista palvelusneidosta.
Kuningatar on harras kristitty.
Kuningatar on naimisissa (puhtaasti Diplomaattinen järkiavioliitto) Cornovialaisen prinssin kanssa , Aneurin Kuningas Lendin poika, komentaa Brigantialaisia sotajoukkoja Caer Yscissä.

Pariskunnalla on kolme lasta:
Poika Gloedd hallitsee Caer Rigiä. Gloedd on pakana
Tytär Enya, joka on äitiänkin hartaampi ja vannoi Pyhän Brighidin tyttärien valat heti kun se vain oli mahdollista.
sekä nuorin Tytär Bronwyn joka syntyi kuuromykkänä.

Glandwyr Brigantian yli-Druidi ja neuvonataja
(445)
Brigantian yli-Druidi ja samalla yksi Brigantian harvoja jäljellä olevia Druideja. toimii kuningatar Elliwin neuvonantajana.
Harmaat runsaana lainehtivat hiukset, syvän ruskeat silmät, musikaalinen, sointuva ääni. Paikalla ollessaan vangitseva persoona.
ScarCraithissa oleva puinen pää on hänen tekemänsä, eli hän on myös varsin taidokas veistäjä.


Gloedd Caer Rigin päällikkö
Kuningatar Elliwin poika. Soturi kuten isänsä Aneurinkin oli.
Pitkä, harteikas ja vahva, kelttisoturin perikuva.
Monen Keltti ylimyksen tapaan kasvoi, kaukana perheestään kasvatti vanhempien luona. Epäillään Glandwyrillä olleen näppinsä pelissä siinä että kasvatti vanhemmat olivat vanhan uskonnon edustajia eivätkä hartaita kristittyjä kuten niin monet Caer Yscissä.

Derec Caer Wyndin päällikkö

kuningatar Elliwin nuorempi serkku. Hallinnoi Elmetinä tunnettua aluetta.
Derec on Brigantialaiseen tapaan pragmaattinen ja varovainen, ei tee hätiköityjä päätöksiä ja kuuntelee neuvoja. Elemetin alueella ihan pidettykin päällikkö.
Derec on aviossa Bearthlaidin sisaren, Lyneten kanssa heillä on kaksoistyttäret Adain ja Anwen.

Carvetii


Eanraig Carvetian ylipäällikkö
Tumma hiuksinen, leveäharteinen, vahva ja arpinen.
Vakaamuksellinen kristitty, puhuu paljon pyhimyksistä ja näiden teoista.
Viettää paljon aikaa sotajoukkojensa kanssa Carvetian kukkuloilla.

Muire Eanraigin vaimo
Brigantialaisen päällikön ainoa tytär, läheistä sukua Kuningatar Elliwille.
Tuntuu hoitavan paljon valtakunnan käytännön asioista. Mukavuudenhaluinen. Kristitty.
Pariskunnalla on kaksi tytärtä.

Raild Irlantilainen saarnaaja
Ulsterin maalta saapunut nuorehko lähetyssaarnaaja. Vaikuttaa päällikön taloudessa. Jonkinlainen uskonnollinen pää heimolle.
Pitää kappelia päällikön talon vieressä.










There are no comments on this page.
Valid XHTML :: Valid CSS: :: Powered by WikkaWiki