===4.2: Etelän kesä, käräjät === [[Celtia04a1| <-- 4.1 Pohjoisen kesä]] - [[Celtia05a1| 5.1: Etelän syksy -->]] 23.04.2016 **491 Kesä** **Bearthlaid, Eirial, Wasmichangel** Ratae: Bearthlaid sukuloi Lavinian ja äitinsä Rowenan kanssa Rataessa, mies ei ole vieläkään oikein kunnossa. Rattae on muodostunut Rooman ajalta peräisin olevan kaupungin (Coritanorum) ympäristöön, Vanhan Corieltauvi Keltti heimon Roomalaistuneet jälkeläiset asuttavat aluetta. Kaupunki on rakennettu Soar joen itä-rannalle ja se on vain osin käytössä ja se on rappeutunut osin raunioiksi. Joen länsi-rannalla on Caer Leonis, vanha linnamäki, joka ei kuitenkaan ole ollut käytössä sataan vuoteen. Muurien ympäröimässä kaupungissa on vanhoja Rooman aikaisia temppeleitä, hallintorakennuksia, villoja ja kaksi kylpylää, joista pienempi on yhä jotenkuten toimintakuntoinen, kylpylän vesillä sanotaan olevan parantavia vaikutuksia ja Berthlaid viettääkin aikaa sen altaissa. Klaanin päällikkö Cailite on Berthalaidin äidin vanhempi veli, hänellä on yksi tytär Ydwina niminen kaunis keltti prinsessa. Cailte kertoo Saksi ongelmasta, jonka hän tuntuu koevan enemmänkin riesaksi ja harmiksi kuin hirvittäväksi uhaksi: Keväisin Saksien uudisasukkaat tulevat ja alkavat rakentamaan asutuksia rajaseuduille, Cailte kerää sotajoukon, käy ajamassa heidät pois ja tuhoamassa asumukset, lähinnä tässä harmittaa se että Cailte joutuu ottamaan väkeä sotavoimaan maatöiden aikaan, mikä saa viljelijät napisemaan. Ilmeisesti suuria tappioita ei puolin ja toisin ole juurikaan syntynyt. Cailten taloudessa näkyy olevan orjana nuori noin kaksitoistavuotias Saksi poika (Wallis) Cailte sanoi tämän jääneen kiinni yhden taannoisen rajaretken aikana, eikä hän ollut oikein hennonut surmatakaan poikaa. Bearthlaidh yrittää löytää pojan kanssa yhteistä kieltä ja tarjoutuu ostamaan tämän. Setä antaa pojan lahjaksi, tulevan vastapalveluksen toivossa, rajaseudun klaanipäälliköllä saattaa hyvinkin olla joskus käyttöä kokeneelle soturille. Scarcraithissa ollaan toipumassa yllätyshyökkäyksen jälkeisestä järkytyksestä. On selvinnyt että hyökkääjät olivat Genegerlin heimosta ja että miehet ilmeisesti erehtyivät sumussa ja kiireessä luulemaan Washmichangelin asumusta Bearthlaidin taloksi. Päällikkö Brandan on huolissaan ja lähettää sanan Elemtin ylipäällikkö Derekille. Vartiointia on lisätty, mutta Brandan on tuskallisen tietoinen Gengrelin klaanin sotilaallisesta voimasta. Washmichangelin luona käy paljon väkeä ja perhettä autetaan selviytymään arkiaskareista. Washmicahngelin haava paranee hitaasti ja se estää häntä metsästämästä, mies myy toisen koiransa ja saa tästä yllättäen käyvän korvauksen. Eirial käy usein haavoittuneen luona ja jatkaa laakson kiertämistä Brynnin antamien ohjeiden mukaan. Yhdellä kierroksellaan hän havaitsee että puiseen päähän on ilmestynyt kaksi syvää halkeamaa, ehkä kosteus ja altistuminen säille ovat ne aiheuttaneet, mutta ne näyttävät paljon kahdelta voimalla ja taidolla annetulta miekan iskulta. Bearthlaid palaa perheineen Rataesta. Kun miehelle selviää että Washmichangelin talolle on hyökätty poissa olonsa aikana hän ryntää heti paikalle katsomaan. Miehet kohtaavat piha-aidalla ja Wahmichangel kertoo että syyttää Bearthlaidia tapauksesta, koska miehet olivat etsineet hänen taloaan, epäilemättä kostaakseen taannoisen nöyryytykseen päätyneen kaksintaistelun. Bearthlaid tapailee vaistomaisesti miekkansa kahvaa, mutta onnistuu hillitsemään itsensä (välissä oleva aita auttaa asiaa) ja sanoo että lähtee mielellään hyvitykseksi Washmihangelin kanssa polttamaan naapurista talon tai pari, minkä jälkeen Washmichangel toivottaa vieraan tervetulleeksi. Bearthlaidh aloittaa intensiivisen harjoittelu jakson päästääkseen sairautta edeltävään kuntoon, hän käyttää myös paljon aikaa ja tarmoa miekan teroittamiseen. Lavinia ei pidä tapahtumien saamasta käänteestä. Bearthlaid kertoo vaimolleen, että hän aikoo haastaa naapuri klaanista sen jonka he häntä vastaan uskaltavat asettaa, ja että mikäli hän voittaa on naapuriklaanin korvattava Washmishangelin kärsimät vahingot ja mikäli hän häviää niin vahingot tulee hyvittää Lavinian leskenosasta. Eirial ja Lavina ovat huolissaan kahdesta kostajasta, kumpikaan ei ole vielä talojenpolttamisen vaatimassa fyysisessä kunnossakaan (Bearthlaidh tosin on aloittanut ankaran harjoittelu jakson, jolla pyrkii pääsemään sairauttaan edeltäneeseen kuntoon.) Lavinia pyytää Eirialia viemään sanan naapuriheimolle, mutta niin että mahdollisesti edessä oleva taistelu siirtyisi mahdollisimman pitkälle kesään. Brandan on hankalassa välikädessä, jotain pitää tehdä ettei kunnioitus oman klaanin silmissä mene, toisaalta tilanne on hanakasti karkaamassa käsistä kohta poltellaan taloja puolin ja toisin. Hän ei voi myöntää sitä ääneen, mutta hän on tuskallisen tietoinen että Genegrlien sotilaallinen voima on Scarcraithia suurempi. Hän käy läpi asiaa ja neuvottelu kutsun sisältöä luottamuksellisesti Eirialin kanssa. Derek saapuu vierailulle pienen seurueen kanssa, vaimo ja lapsetkin ovat mukana. Derek haluaa nähdä hyökkäyksen tapahtumapaikan ja käy haastattelemassa asianosaisia. Hän kertoo että on huolissaan tilanteesta, Saksit uhkaavat ja hänen eteläinen rajansa kahinoi tällä hetkellä keskenään. Sanoo antavansa klaaneille kesän loppuun aikaa hoitaa välinsä kuntoon, jollei tyydyttävää sopua ole syntynyt niin hän itse alkaa toimenpiteisiin, väläyttää mahdollisuudesta että toinen klaani saatettaisiin siinä tapauksessa jopa siirtää asuinsijoiltaan muualle, sivulauseesta voisi päätellä että jos tähän mennään, niin kyse olisi todennäköisesti Scarcraithista. Eirialin mielestä aika on aivan liian lyhyt, kun ottaa huomioon kuinka kauan vihanpitoa on jatkunut, hän kertoo sen myös suoraan Derekille, tämä pysyy kuitenkin kannassaan ja sanoo että aika on tässä tapauksessa vain ja ainoastaan Saksien puolella. Washmichangel kuntoutuu hiljalleen Bearhlaidh jatkaa omaa kunto ohjelmaansa ja pyrkii yhä löytämään yhteistä kieltä Walisin kanssa. Kieltä opitaan puolin ja toisin, mutta tuskaisen hitaasti. naapurit: Eirial lähtee viemään neuvottelukutsua Gengerlin heimolle, hän pukeutuu parhaimpiinsa ja ottaa harpun mukaan merkiksi arvostaan. Päällikkö Brandan lainaa hevostaan. Matka Gengereille on tietä pitkin kuljettuna parisen kymmentä kilometriä (korpien läpi vajaat kymmenen) Matka sujuu hyvin. Tie kulkee korkealta mäeltä ja se tarjoaa hyvän näköalan laaksoon jossa Gengerlien maat ovat. Talot ovat hajanaisemmin kuin Scarcraithissa, useita parin kolmen talon ryppäitä näkyy olevan ympäri laaksoa, taloryhmät ovat ympäröity tukevan näköisillä paaluvarustuksilla. Päällikön halli on keskeisellä paikalla sen välittömässä läheisyydessä on useita "onttoja kukkuloita" muutoin talot ja järjestelyt näyttävät olevan pitkälti samaa tasoa Scarcraithin kanssa, Eirial miettii että tarkoittavatko hajanaisemmat asutukset sitä että laaksossa vaikuttaisi useampia jalosukuisia perheitä jotka ovat yhden hallitsevan suvun päälliköimiä. Eirial on havaittu, koreammalta kukkulalta häntä lähestyy ratsain, ilmeisesti vartiossa ollut soturi. Mies on soturiksi siro. Parrakas ja komea. Varusteet ovat hyväkuntoiset ja koristeelliset (kädessä on pitkä keihäs, vyöllä miekka, nelisarvisatulassa kilpi ja muutamia heittokeihäitä, nahkapanssari on koristeltu) miehen silmät tuikkivat ja hän hymyilee paljon. Tunnistaa harpusta Eirialin bardiksi ja lähtee tämän pyynnöstä saattamaan päällikön luokse. Eirial otetaan Bardina hyvin vastaan. Huonosta kesästä huolimatta pöytä on koreana, paikalla on paljon sotureita, aseet ja varusteet näkyvät olevan hyvin tehtyjä ja käyttöä nähneitä. Eirialille tulee tunne että osa vastaanotosta on häntä varten järjestettyä näytöstä. Kun päällikölle (Cadell) esitetään neuvottelu kutsu, hän kertoo jo osanneensa odottaakin sitä, Derek on käynyt täällä ennen kuin tuli Scarcraithiin. Cadell ehdottaa klaanien välille käräjiä alku syksystä ja että Derek itse saapuisi paikalle varmistamaan että kaikki menee sääntöjen mukaan. Eirial ehdottaa paikaksi lähellä Corvetiin rajaa olevia kivikehiä. Eirial esiintyy illalla päällikön salissa. Ohjelma menee hyvin, ihmiset puivat paljon Scarcraithlaisia (eikös niistä puolet ole kristittyjäkin..) mutta puhuvat sentään muistakin ja arkisisemmista asioista. Ilta päättyy hyvässä hengessä. {{image url="images/Kuvitus/Eirial_tulostus_uusi.jpg"}} Palattuaan Eirial kertoo havaintonsa Brandanille ja pohtii Onttojen kukkuloiden merkitystä. Brandan muistelee vanhaa kansantarinaa että Gengerlinien nykyisen päällikön isoisän vaimo olisi aikoinaan kuollut sairauteen ja palannut seuraavana keväänä "kukkaismorsiamena" iäti kuusitoistavuotiaana. Korpihaudat: myöhemmin kesällä, Washmicahngel ja Bearthlaidh ovat metsällä. Koska sadosta todennäköisesti on tulossa niukka, pitää talven varalle kuivata lihaa ja loppukesälle suunnitella porukalla toteutettavia suurempia metsästysretkiä. Riistaa on vähänlaisesti, varsinkin kylän lähistöllä, muutkin kyläläiset ovat tilanteen takia käyneet ahkeraan metsällä, kaataneet eläimiä ja ajaneet niitä kauemmaksi, Washmichangelia huolettaa, mikäli susilla ei ole metsässä luonnollista saalista, saattavat ne talvella tulla sitä kylältä hakemaan. Syvällä synkissä pohdinnoissaan ollut mies on eksynyt, mutta ei voi tietysti seuralaiselleen tunnustaa että palkittu eränkävijä on eksynyt omaan "koti metsäänsä" miehet löytävät riistapolun varrelta sopivan väijytyspaikan, suojaisa pikkulaakso, Washmichangel on asettumassa asemiin, kun huomaa astuneensa kivikehään, jollaista ei muista mailla olleen, hän on viemässä uhrilahjaksi palaa kuivalihaa kun yllättäen tajuaa että kehässä olevat viisi kumpua ovatkin itseasiassa hautoja, kehä ja haudat ovat tuoreita, eivät ole talvea vielä nähneet. Perääntyvä Washmichangel astuu ruohikossa olleen krusifiksin päälle. Bearthlaidh tunnistaa koristeellisen ja arvokkaan krusifiksin. Suurella todennäköisyydellä se on Escan, hänet aikoinaan kristityksi kastaneen Carvetiialaisen ylimyksen. Mieshän seurueineen kulki Scarcraithin poikki kohti pohjoista loppukeväästä. Seurueen koko täsmäisi kumpujen määrään. Bearthlaid rukoilee surmattujen puolesta, Washmicahngelia tämä kauhistuttaa. {{image url="images/Kuvitus/Haudat_tulostus.jpg"}} Washmicahngel tuntee paikassa levottomuutta, tuntuu kuin joku tarkkailisi ja näkökentän rajalla tuntuisi vilahtelevan hahmoja. Bearthlaid kertoo löydöstä Brandanille kun miehet palaavat tuloksettomalta metsästysretkeltään. Washmicahngelin tunteet ovat ristiriitaiset, toisaalta hän oli jo itsekin kertaalleen lähdössä polttamaan kristittyjä, mutta silti klaanin alueella mahdollisesti tapahtunut joukkomurha tuntuu väärältä. Eirial lähtee Derekin saliin Caer Wyndiin. Viemään ylipäällikölle kutsua käräjille, sekä informoimaan tätä Scarcraithin mailla oletettavasti tapahtuneista murhista. Derek on positiivisesti yllättynyt ja ilahtunut käräjäkutsusta. Murhat laittavat hänet mietteliääksi. Eirial kohtaa salissa vanhan Bardin (Baird nimeltään) mies on mestarillinen harpun käsittelijä ja hän ja Eirial kommunikoivat pitkään soittamalla, ennen kuin vaihtavat sanaakaan. Baird tietää kertoa että uusia pyhiä paikkoja on ilmestynyt syrjäisille alueille ja että kuiskitaan niihin liittyvistä hirmuteoista. Hän lupaa välittää viestin Escan kuolemasta pohjoiseen, joko tämän omaisille tai kirkolliselle taholle. Braid on esiintynyt edellisenä iltana ja jättää salin tänä iltana Eirialille, hän sanoo että tällä tulee olemaan vielä paljon saleja edessään. Lughansa: Scarcraihtissa elonkorjuun ja loppukesän juhlaan Lughansaan Eirial laatii rohkaisevia lauluja (sitkeä tammi kestää talven yli) Väen mieliala nousee hieman vaikka vuosi on ollut kaikkiaan huono. Eirila käy vielä Brandanin pyynnöstä naapuriklaanin mailla juuri käräjien alla, varmistamassa etteivät nämä juoni mitään kieroa. Genegrilien laaksossa näkyy olevan vain samanlainen valmistautuminen käynnissä kuin Scarcraithissakin. Kaikesta yritetään saada annettua mahdollisimman vauras ja korea kuva. Käräjät: Korea karavaani lähtee harmaan taivaan alla ja tihkusateessa Scarcraithista kohti käräjäpaikkaa. Washmichangel suunnistaa. Brandan on kireä kuin jousen jänne. Seurue saapuu paikalle ensimmäisenä ja pääsee valitsemaan hyvän paikan asettua. Pian perästä saapuvalle Derekin seurueelle jätetään luonnollisesti paras paikka. Derek on jättänyt vaimonsa kotiin, ilmeisesti korostaakseen puolueettomuuttaan. Käräjäpaikka on korkealla tuulisella mäellä, kaksi kivikehää, joista suurempi on kuin jättiläisen rikkonaiset hampaat silhuettina taivasta vasten. Paikalla kasvaa kanervaa ja hyvin vähän muuta. Gengerlienkin saavuttua paikalle Derek julistaa käräjärauhan ja ilmoittaa että asiat käsitellään seuraavasta aamusta alkaen. Derekin soturit partioivat varoiksi eripuraisten klaanien leirien välissä. pientä uhmailua esiintyy puolin toisin, mutta muutoin päivä kääntyy iltaan rauhallisesti. "Tähtisilmä" huomaa Eirialin puoleltaan ja tervehtii tätä vähäeleisesti. Brandankin tuntuu hieman rentoutuvan. leirit harrastavat tahoillaan nuotiolla iltalaulantaan jonka toivovat kantautuvan toisellekin puolelle. Eirial kertoo tarinoita ja laulaa lauluja jotka rohkaisevat kunnialliseen ja hillittyyn käytökseen. Gengerlinin klaani on tuonut paikalle Nuorehkon Druidin jolla on koristeellinen miekka (Tigiros) Druidi avaa käräjät lausumalla mystisiä sanoja ja sytyttämällä seremoniallisesti kokon suurempaan kivikehään. Wahmigangel rohkaisee itsensä ja nousee esittämään oman vaateensa, aiheettoman hyökkäyksen kohteena olemisesta, kokemasta vääryydestään ja menetetystä koirastaan. Duer "moukari" nousee Gengerlien puolelta vastaamaan syytökseen, myöntää johtaneensa hyökkäystä ja nolona pahoittelee erehtymistä ja että asiat karkasivat käsistä. Myöntää Washmigangelin kärsineen syyttä ja sanoo koiran taistelleen urheasti kuin soturi ja on täten valmis maksamaan siitä soturin verirahat. (Duerin tatuoidussa kädessä näkyy arpeutuneet puremajäljet.) Washmihangel hyväksyy tarjotut korvaukset. Gengrelien päällikkö Cadell esittää oman vaateensa, verotusoikeudesta Scarcraithiin, Brandan kiistää tämän ja Derek tukee väitettä, Hän verottaa alueen ylipäällikkönä eivät yleensä muut, sitä paitsi Scarcraith ei varsinaisesti ole Gengrelien suojeltavana, joten verotusperuste puuttuu tässäkin mielessä. Cadell vaatii kuitenkin taannoisesta kunniansa loukkaamisesta (Vanhan päällikön aikaisista) korvaukseksi 20 lehmää. Korvaus tuntuu suurelta ja lopulta määrä saadaan kohtuullistettua 15 lehmään jotka maksetaan 3 seuraavan vuoden aikana. Eirial on näissä neuvotteluissa Brandanin tukena ja neuvonantajana. Bearthlaidin kanssa Caer Yscissä kaksintaistelun käynyt soturi Hefydd vaatii Bearthlaidia tilille kaksintaistelussa kokemastaan nöyryytyksestä. Keppiin nojaten kertoo ettei pysty enää itse taistelemaan ja pyytää itselleen esitaistelijaa Nuori soturi Vindex nousee ja sanoo että, koska Hefydd on opettanut hänelle paljon ja suojannut häntä kilpimuurissa hän on valmis taistelemaan tämän puolesta. Druidi Tigiros laatii taistelukehän ja kiertää sen kolmesti myötäpäivään, toisella kerralla kummallisesti yhdellä jalalla loikkien mutisten vanhoja sanoja, Derek kieltää taistelijoiden häiritsemisen ja vaatii ehdotonta hiljaisuutta ottelun ajaksi, Hefydd ja Vindex halaavat ja vaihtavat joitakin sanoja. {{image url="images/Kuvitus/KanervaNiitty2.jpg"}} Vindex taistelee perinteisesti kilvellä ja miekalla, Bearthlaidh kahdella miekalla, Derek hyväksyy asevalinnat. Hiljaisuuden rikkoo vain puuskittainen hyytävä syksyinen tuuli joka heiluttaa kukkulanlaen kanervikkoa kun taistelijat käyvät kehään. Lavinia seuraa tapahtumia jäykkänä ja puree huomaamatta koristeellista viittansa kulmaa. Taistelu on lyhyt mutta kiivas. Bearhlaidh hyökkää ja viiltää Vindexiä kilven alta rintaan ja sitten kaulan sivuun, Vindex onnistuu lyömään kilpensä kupuralla Bearthlaidilta toisen miekan kädestä, mutta miltei samalla tämä tiputtaa Vindexin toisella kaulaan osuvalla iskulla. Bearhlaid varmistaa nopean kuoleman viiltämällä kaatuneen Vindexin kaulan auki veitsellään. Druidi Tigiros nyökkää kehän reunalta Derekille, joka julistaa ottelun sujuneen sääntöjen mukaan ja että tästä asiasta Bearhlaidia kohtaan jatkossa kohdistetut kostoimet ovat näinollen oikeudettomia. Hefydd nojaa keppiinsä ja tuijottaa huulta purren taivaalle, silmäkulmassa kiiltelee kyynel. Lavinea halaa pitkään kehästä poistuvaa miekkaansa pyyhkivää Bearthlaidia. Käräjillä käsitellyt asiat ovat olleet siinä määrin eeppisiä ja suuria ettei kukaan enää tohdi tuoda esiin vanhoja pikkukaunoja. Genegrelien päällikkö Cadell ei tunnu olevan täysin tyytyväinen asioiden käänteeseen, mutta hänkään ei voi kieltää etteivätkö asiat olisi menneet sääntöjen mukaisesti. Derek julistaa täten käräjät päättyneiksi Bearthlaid jää yksin istumaan kukkulanlaelle ja tuijottaa pitkään hiljaisena alla levittäytyvään syksyiseen, sumuiseen laaksoon. //Pelitekniikkaa: Bearthlaidh maine kasvaa, Eirial maine kasvaa.// [[Celtia04a1| <-- 4.1 Pohjoisen kesä]] - [[Celtia05a1| 5.1: Etelän syksy -->]] ---- CategoryPelit